Asunnon ostoa ja tenttipaniikkia

Blogikuulumisia taas pitkästä aikaa! Talvi alkaa kääntyä kesäksi Sydneyssä ja 'lokakuu' alkaa menettää mielikuvaansa ruskaisena ja viileänä, jopa ensilumen kuuna.

Heinäkuisen Suomen reissun jälkeen en ole ottanut yhtäkään kuvaa kameralla ja hädin tuskin puhelimellakaan, joten visuaalista dokumenttia tältä ajanjaksolta minulla ei ole. Ehkä sekin jo kertoo jotain elämän arkisuudesta täällä, kun jokaista palmua ei enää tarvitse kuvata.

Tällä hetkellä ollaan siis molemmat Miken kanssa töissä täysipäiväisesti ja mä teen myös Goodlife-kuntosalilla fitness-ohjauksia 2-3 päivänä viikossa. Normisti pyöräilen töihin, tosin sydämentykytyksiä aiheuttaa Magpie-lintujen pesimäaika, jolloin kyseiset linnut hyökkivät etenkin pyöräilijöiden kimppuun. Oman työmatkani varrella tietenkin asustaa tällainen yksilö, joten otan turvakseni joko sateenvarjon tai vähintään lenkkarit lassona. Toistaiseksi se ei ole haukannut minusta palasta, uhkaillut vaan.

Isoja pyöriä on myös laitettu pyörimään, sillä olemme aloittaneet oman kodin etsimisen! Jo lämmittelykierroksella löysimme aivan mielettömän rivitalon ja saatiin siitä pontta pistää talousasiat kuntoon. Saatiinkin kaikki valmiiksi ajoissa ja osallistuimme talon huutokauppaan. Aika kuumottava paikka olla siinä huutamassa ja pitää järki päässä, monet ostajat täällä pyytävät/palkkaavat jonkun ulkopuolisen ihmisen huutamaan heidän puolestaan, jotteivät ostaisi tunteella vaan järjellä. Mike suoriutui piinapenkistä todella hyvin mutta loppuviimein toisella ostajalla oli enemmän massia ja talo myytiin 1000 dollaria kalliimmalla kuin mihin me olimme laittaneet rajan. Minä märsäsin viikonlopun verran menetettyä mahdollisuutta (olihan mulla jo valmis sisustus suunnitelma mielessäni tehtynä siihen taloon), Mike puolestaan sitä mieltä, että meille on luvassa vielä sopivampi talo jossain muualla.

Meidän asuntohaaveet on lähteneet keulimaan, sillä ensin mietittiin kerrostalokolmioita, sitten rivitaloja ja nyt jo silmäillään taloja :D Australiassa on talojen hinnat olleet nousussa vuosikymmeniä ja 10v. sitten ostetut talon tuplanneet hintansa. Viimeinen vuosi on onneksi tuonut hinnat kuitenkin laskuun ja tällä hetkellä on hyvä hetki ostaa, huono myydä. Yhtä jos toistakin lakikiemuraa on tullut selviteltyä talon oston suhteen. Kodin metsästys pidemmän päälle voi tulla kalliiksi; ennen huutokauppaan menoa tulee olla kunto- ja termiittitarkastukset tehtynä (yleensä kaikki tekee omansa) ja shekit haettuna pankista, sen lisäksi joudun ottamaan lauantai-vuorosta palkatonta vapaata, mikäli haluan olla paikalla huutokaupoissa. Esimerkiksi tuon unelmarivarin huutokauppaan osallistuminen maksoi meille 600 dollaria (370€) + 3 tarkastusreissua. Toki voi ostaa myös hinnasta neuvottelemalla ja tarjoamalla, mutta monesti myyjä haluaa ainakin kokeilla huutokauppaa paremman hinnan toivossa.

Kaiken tämän asuntojännityksen keskellä minulle ilmoitettiin fysioterapeuttirekisteröinnin klinikkakokeiden tenttipäivät! Jonoja purkaakseen viranomaiset ovat aloittaneet simulaatiotestit, jossa siis meitä testataan potilailla, jotka ovat palkattuja näyttelijöitä. Pilottihankkeeseen lähteminen on vapaaehtoista ja porkkanana tässä se, että kaikki kokeet tehdään vielä tämän vuoden puolella. Normaalisti kandidaatti handlaa yhden osa-alueen kerrallaan parin kuukauden välein; tuki- ja liikuntaelimistön case, neurologinen case, sydän- ja verenkiertoelimistön case. Mun tapauksessa kaikki tehdään samana iltapäivänä + 1 oikea tules-potilas sairaalassa eri päivänä. Tästä lähti kyllä huikea stressikäyrien nousu, mulla on siis alle 2 kk aikaa kerrata koko fysioterapian laaja skaala, englanniksi, ja Australialaisten raamien mukaan! Yritän parhaani mukaan opiskella työn ohella ja käyn yhden viikonlopun kurssin Melbournessa teho-osastolla preppaamassa cardio kokeeseen. Huh.

Iloisena uutisena sain PR:n eli pysyvän oleskeluluvan viikko sitten JEEE!!! Tämä siis tarkoittaa, ettei minua voi heittää ulos maasta enkä ole enää sidonnainen Miken kansalaisuuteen. Australian kansalaisuutta voin hakea kun 4 vuotta asumista täällä tulee täyteen, minulla siis 2021.

Hääsuunnitelmat etenee pikku yksityiskohtien viilaamisella ja hankinnoilla. Teen tästä oman postauksen vähän myöhemmin :) Kovasti siis asiaa, tässä nyt kuulumisoksennus, toivottavasti jaksoit lukea loppuun saakka!

Kivaa viikonloppua! x

-S

Kotiin lomalle

Kaksi yötä ja olen jo matkalla koti-Suomeen! Kymmenen kuukautta Australiassa tuntuu ainakin kolmelta vuodelta, niin paljon on kerennyt kokea. Mutta kuinka I H A N A A!

Kotiin lomalle on hassu käsite mun mielestä. On jotenkin hassua lähteä Suomeen "vierailulle", sillä aina ennen lento on ollut kotiinpaluulento sinivalkoisin siivin. Ristiriitaisia fiiliksiä tuo ei niinkään kotiinpaluu vaan paluulento, joka minulla koittaa reilu kahden viikon päästä maahan saapumisesta.

Usein ulkomailla asuessa tulee koettua FOMOa (Fear Of Missing Out) ja sitä kuvittelee palaavansa siihen samaan tuttuun paikkaan ja samaan aikaan kuin mistä itse on lähtenyt. Varsinkin kesäisin, Jouluna ja juhlapäivinä sitä katselee Instastoryja kateudesta vihreänä eikä auringonpaiste +15 asteessa paljon mieltä lämmitä. Perspektiivi asioihin hämärtyy, eikä näe enää Australian hyviä puolia vaan mielen täyttää vain kaipaus mukaan hytisemään Vappupiknikille tai lumitöihin. Kuitenkin aina kun jalkautuu Tikkakosken lentokentälle tai Jyväskylän kanteleen muotoiselle juna-asemalle, tulee fiilis, ettei mikään ole muuttunut. Ei kotikaupungin fiilis tai metsän tuoksu olekaan mihinkään muuttunut, mutta sinä olet. Myös muut ihmiset ovat menneet eteenpäin.

Mulla on ollut viimeisen vuoden aikaan enemmän koti-ikävä kun koskaan aiemmin. Toki asetelmat on aika erilaiset nyt kun aiemmilla Australian vierailuilla; kuukausi Cairnsissa EF kielikurssilla, vauhdikas reppureissausvuosi ja kahden kuukauden työharjoittelu + loma on kaikki väliaikaisia seikkailuja, joihin on aina kuulunut paluulippu Suomeen. Tällä kertaa kun kaikki on käännetty päälaelleen, onkin Suomi-aika vieläkin kallisarvoisempaa. Tietyllä tavalla sitä kokee kuulumattomattomuutta. Olen lukenut useamman hyvän blogitekstin "ulkosuomalaisen ulinasta" ja nyt saan sitten todella kokeilla, onko tapa ajatella ja tehdä asioita muuttunut toisen kulttuurin vaikutuksesta. Minkälaisten lasien läpi Suomea katson tällä kertaa? Vierastanko joitain suomalaisia ajatusmalleja? Löydänkö lisää upeita ja toimivia juttuja, joita ei Ausseissa ole? "Mä en kuulu mihinkään"-fiilis kulminoitui kun hankin itselleni matkavakuutusta; en saa Suomesta vakuutusta kun en asu maassa mutta en myöskään Ausseista, kun ei ole pysyvää oleskelulupaa vielä. Onneksi tällaisille väliinputoajille on omia reissari-vakuutuksia olemassa :)

Perheen ja ystävien näkeminen on sitä parasta antia mutta täytyy sanoa, että odotan sauna-iltoja, metsälenkkejä koiran kanssa, karjalanpiirakoita ja salmiakkia, pitkäksi venähtäneitä terassi-iltoja, lettuja, mansikoita, Suomipop-festareita, Helsinki-catch uppia... hahah keksisin vaikka kuinka monta ruokaa, joita on ikävä! :D

Suunnitelmat on toistaiseksi väljät, niinkuin lomalla pitää ollakin. Vaikka en ole koko vuotta tehnytkään putkeen töitä, alkaa tämä 6 pv/viikko duunia + jakuvat testit fyssari rekirteröintiä varten + viisumiprosessit + Fitness-opinnot tuntumaan raskailta. Paineensietokyky on ollut koetuksella pitkään mutta palkintona tälle reissulle sain viimein Fitness ohjaajan sertifikaatin sähköpostiin, 7kk tappelun jälkeen wohoo!

Viimeiset päivät menee matelemalla, varsinkin kun Mike on jo lentänyt edeltä Helsingin kautta jalkapallon MM-kisoihin Venäjälle. Totta puhuen sää ei näytä paljon muuttuvan olin sitten Sydneyssä tai Suomessa, mutta onneksi pohjolassa autoissa voi laittaa pyllynlämmittimen päälle kesälläkin eikä sisätiloissa tarvitse palella! Yritän tuoda auringon mukanani :)

Pian siellä jee!

Tuli pyllyn alla

Löysin skorpionin meidän yläkerrasta matolta torstaina. Vaahtosin, että onko tässä maassa mitään järkeä ja mitähän yllätyksiä tuolta pusikosta vielä löytyisi! No, tänä viikonloppuna löytyi, nimittäin tulta. 

Itse olin viikonlopun Canberrassa Millan kanssa hytisten tsemppaamassa maratoonareita kun Family-WhatsApp alkoi laulaa Sydneyn alueen maastopaloista. Sydneyssä kun oli ollut useita +35 päiviä ja lauantaina puhalsi jopa 100km/h tuuli. Paloalue oli suhteellisen kaukana, joten ei siitä sen kummemmin vielä huolestuttu. Iltapäivän aikana se poltti tiensä 2km päähän meidän kodista ja illalla yhdeksän aikaan multa kyseltiin passini olinpaikkaa talossa. 

Siinä vaiheessa alkoi pulssi nousta ja mulle kerrotut tarinat Australian tuhoisista maastopaloista konkretisoitua. Aloin päivittää paloista kertovaa nettisivua 10 min välein, jossa näkyi, miten tuli söi reittiä suoraan kohti Menaita, jossa olen töissä, ja Illawongia heti sen takana. Alueella oli hälytystila, josta ilmoitettiin tekstiviestein ja soitoin asukkaille. Viimeisessä vaiheessa poliisit/palomiehet käy ovelta hakemassa ihmiset pois, ellet halua vapaaehtoisesti jäädä. Appivanhemmat olivat jo alkaneet pakata autoja ja Mike oli matkalla töistä kotiin auttamaan. 

Kun autoihin oli pakattu tärkeimmät tavarat, alkoi talon suojelu. Luen Canberrassa, että "Illawong is under an ember attack, it is now too late to leave", joka tietysti kuullostaa hyvin pelottavalta ja dramaattiselta. Todellisuudessa ulkona oli vaan paljon savua eikä tulta ollut näköpiirissä muuta kuin punaisena hehkuna taivaalla. Palosta lensi hehkuvaa hiiltä tuulen mukana pitkällekin ja rutikuivat lehden ihmisten pihoilla oli erittäin otollisia palonjatkeita. Mike ja vanhemmat siivosi pikavauhtia kaiken palavaksi kelpaavan ja irtilähtevän pihoilta ja pisti sprinklerit laulamaan ja järjesti märkiä pyyhkeitä ulos. Matkoilla olevan naapurin talokin kasteltiin siinä yhteistuumin. He valvoivat yön kuunnellen radiosta tiedotteita ja monitoroiden pihaa, valmiina sammuttamaan jos tarvis. 

Menaissa asuvan kaverin kanssa viestiteltiin jatkuvasti, heillä oli eläimiä talossa ja hekin Canberrassa maratonissa. Siinä käytiin jatkuvaa kamppailua siitä, milloin kannattaa lähteä ajamaan kotiin ja milloin vielä pääsee kotiin. Maastoa on palanut yli 2800 hehtaaria ja moni eläin on menettänyt kotinsa. Toistaiseksi palossa vaurioituneiden talojen lukumäärää ei tiedetä, sillä palokunnalla on edelleen kädet täynnä leviämisen estämisessä. Yhden lapsen tiedetään kuolleen palojen uhrina, muuten ihme kyllä henkilövahingoilta on vältytty.

Palon alku on edelleen mysteeri, tahallista sytyttämistä epäillään. Maasto alkoi kärytä lähellä Sydneyn isoa armeijan tukikohtaa ja hallintaa vaikeutti massiivisten polttoainesäiliöiden sekä harjoitusmiinojen olemassaolo alueella. Palomiehet eivät siis päässeet etenemään esteittä. On epätodennäköistä, että isoja paloja syttyisi näin myöhään syksyllä ja Rural Fire Service olikin jo siirtänyt lentokalustonsa Amerikkaan talveksi. Nyt täytyi tyytyä helikoptereihin, jotka lennättivät vesipommeja lähiöiden turvaksi. Edelleen 500 palomiestä yrittää saada palon hallintaan mutta saadaan olla kotona. Useat kadut on poliisin toimesta suljettuja ja sinne pääsee vain todistamalla osoitteensa. 

Viimeksi maastopalot on tulleet yhtä lähelle vuonna 1994, jolloin tämäkin talo evakuoitiin liekkien ollessa jo takapihalla. Talo kuitenkin säästyi, niinkuin varmasti nytkin. Tällä hetkellä palo on edelleen kontrolloimaton mutta hätätilavaroitukset on vedetty pois. Anoppi jäi töistä kotiin sen varalta, että olosuhteet muuttuvat. Huolena on, että lämpötilan noustessa päivällä taas 30 asteeseen ja tuulen yltyessä uhka palaa. Itse menen iltapäivällä töihin, ellei toisin määrätä. 

Enpä olisi uskonut, että ensimmäisenä asuinvuotenani Australiassa tulee maastopalot näin lähelle! On kai sitä joskus miettinyt, että mitä ottaisi mukaan jos täytyisi paeta. Todellisuudessa änkytin puhelimeen vain passista, tärkeistä papereista ja läppäristä. Eipä mulla olisi paljon omaisuutta täällä palanutkaan ja vaatteet voi aina korvata. Ainiin ja koira! Ottakaa se koira mukaan ja sille herkkuja!! Onneksi näilläkin oli survival plan tehtynä ja kuivat lehdet poistettu ränneistä yms. pieniä varotoimia tehty jo pitkin kesää. 

Toivottavasti tänään on viimeinen jännä päivä. 

-S

Kuulumisia

Kiireisempi aika on näköjään koittanut, kun bloginkin on vallannut radiohiljaisuus. Tässä postauksessa ei sinänsä ole päätä eikä häntää, punaista lankaa tai muutakaan teemaa vaan puhtaasti tajunnan virtaa missä mennään elämässä nyt. Kaiken hässäkän keskellä sain flunssan ja nyt panadol höyryissäni kirjoittelen päiväunien välissä.

Työt on vihdoin alkaneet JEEE!!! AHPRA myönsi minulle rajoitetun rekisteröitymisen, jonka jälkeen sain myös Medicare Provider- numeron eli nyt pystyn potilailtani laskuttamaan ainoastaan omavastuuosuuden, Medicaren/yksityisen terveysvakuutuksen vastatessa lopuista kuluista. Aloitin siis Inform Physio + Fitness -yrityksessä työt maanantaina ja olen tykännyt kovasti jo nyt. Tässä työkuviossa minulla oli todellakin onnea matkassa, sillä lokakuussa aloittaessani työnhakua marssin CV-pinoni kanssa ensimmäisenä Informin ovista sisään. Millä tuurilla sitten sain juuri sieltä töitä?! En tiennyt, että he etsivät uusia jäseniä tiimiin, olin vielä niin keltanokka etten tiennyt mistä fyssarin avoimia paikkoja etsitään. Ilman pomoni aktiivisuutta en olisi varmaan koskaan saanut tietää kuinka aloittaa työt ennen täyttä rekisteröitymistä. Hatunnosto siis hänelle, hän halusi palkata minut ja löysi siihen keinon ja minä päätin hypätä kelkkaan ja toteuttaa sen. Paikkaa pyörittää pariskunta ja tiimissä on 5 fysioterapeuttia, jalkahoitaja, ravistemusterapeutti ja exercise physiologist. Kaikki ei toki ole paikalla jatkuvasti vaan suurin osa tekee 2-3pv viikossa. Roolini tulee koostumaan pitkälti yksilöasiakkaista ja pienryhmien vedosta ja siitäkös minä tykkään! :) Loppuviikon tulemaan viettämään tiiviisti pilates-opintojen parissa, sillä työpaikka halusi kouluttaa minusta pilates-ohjaajan kovan kysynnän vuoksi. Tällainen kouluttamisen arvostaminen lämmittää uutta työntekijää kovasti.

Olen edelleen myös Hurstville Private Hospitalilla töissä fyssari-assarina casuaalina. Tottakai juuri uuden työn aloittamisen kynnyksellä heillä kasvoi lisäavun tarve niin paljon, että sain täysiä viikkoja ja saatoin tehdä aamun sairaalalla ja illan Informilla. Tein rekisteröintiin tarvittavan massiivisen kirjallisen fysioterapeuttien tentin viikko sitten ja olen hyvin kiitollinen sairaalamaailmasta saamastani kokemuksesta. On ollut hyvin avartavaa nähdä myös näitä hyvin huonokuntoisia potilaita, opetella hengitysfysioterapiaa, lääketieteellistä puolta ja ihan vain sanastoa englanniksi. Tenttiin lukemani aineisto olisi jäänyt hyvin pintapuoliseksi ilman käytäntöön sitovaa työtä.

Kirjallinen tentti itsessään sisälsi 120 kysymystä ja kesti 2 + 2h. Koneella näpsyttelimme monivalintakysymyksiin oikeita vastauksia, jonka jälkeen panikoimme ja palasimme kysymyksiin vain vaihtaaksemme oikeat vastaukset vääriksi. Kysymykset kattoivat neuron alueen, tules-puolen sekä sydän- ja hengitysfysioterapian. Monet kysymykset olivat muotoa; What would be the most appropriate thing for a physiotherapist to do? Nuo on niin kinkkisiä, että sitä väkisinkin alkaa kiemurrella tuolissaan kun hyviä vastauksia on useampi mutta näyttöön pohjautuvaan fysioterapiaan kuuluu vain yksi vastaus... Päivä oli kuitenkin hyvin antoisa, sillä Sydneyssä oli paljon kandidaatteja ympäri maailmaa. Osan tunnistin äänestä tai nimestä, sillä opiskelimme Skypessä yhdessä tai muutaman kanssa tapasimmekin ennen koetta. Kaikki kannustivat toisiaan, meillähän ei ole mitään % kandidaateista jotka pääsevät läpi, joten sinänsä emme kilpaile keskenämme. Lounastimme hauskalla joukolla, johon kuului Kolumbialainen myyntimies, Libanonilainen ihana nuori nainen ja Filippiiniläinen lapsinero. He lähtivät minulle myös makutuomareiksi shoppailemaan jumpsuittia tentin jälkeen :D

Mitä muuta? Edelleen työstän ryhmäliikuntaohjaajan/personal trainerin kurssia, se on jäänyt nyt odotetusti hieman enemmän taka-alalle. Aloitan Goodlife-salilla työharjoittelun, eli teen 30h siellä palkatonta duunia, jotta pystyn todistamaan, että osaan testata fyysisen kunnon osa-alueita, antaa yleisiä ravintosuosituksia, koostaa ja ohjata ohjelmia. Tämä on vähän harmillisesti vienyt iloa omalta treeniltä, sillä aina salille mennessä joku henksusta saattaa kysästä, että millos aloitat meillä työt ja onkos kurssi jo hyvällä mallilla. Tämä(kin) on ollut aika pitkä prosessi ja odotan innolla sen loppuun viemistä, ei olisi enää paljoa jäljellä! Musta on ollut hauska huomata salietiketin eroja Suomessa ja Ausseissa ja niistä voisinkin erillisen postauksen rustata.

Mun Grand Plan on ollut muutosta saakka työskennellä pelkästään Menaissa, vetäen jumppia Goodlifella ja päätyön ollessa Informilla. Näiden paikkojen välillä on fyysisesti 20m ja kotoa matkaa on vähän alle 3km :) Ainiin! Ostin Lissun! Siis polkupyörän, jonka jostain syystä onnenhuumassa halusin nimetä Lissuksi. Ausseista oli muutenkin jo tarpeeksi outoa, että ylipäänsä haluan pyöräillä, joten suomalainen hupsu nimi vielä kruunasi skenaarion. Ostin fillarin käytettynä mutta melkein uutena Gumtreesta ja olenkin viimeisen viikon sotkenut Menaihin liian suuri kypärä hölskyen ja rakennusmiehiä piristäen (joka kerta kun pyöräilen työmaan ohi, joku juoksee STOP-merkin kanssa pyörätielle...). Ensimmäisenä iltana meni sokkopyöräilyksi, kun en omistanut pyörään valoja. Täällähän siis on katuvalot, muttei todellakaan niin säntillisesti kuin Suomessa n.50m välein. Meillä kulkee myös pyöräreitti Illawongista Menaihin ja se välillä kurvaa täysin pusikkoon, jossa ei ole valoja lainkaan. Auta armias kun ensimmäisenä iltana siellä puskassa rapisi joku ja minä vaan pistän hanat auki pakene tai kuole- mentaliteetilla vaikka hädin tuskin näen mihin olen ajamassa :D Miken vanhemmat on ollut tosi huolissaan kun yksin tuolla pimeässä pyöräilen mutta suomilikka on siihen tottunut, eihän täällä ole edes jäätä!

Sittenhän on vielä projekti Meidän Häät. Niitä juhlitaan tasan vuoden päästä <3 Tässä kuussa hoidimme celebrantin varauksen, löysimme vihkisormukset (ja ne on kuulema tänään jo valmiit! Hurjaa!) ja bookkasin bridal partyn majoituksen. Koristeluita ja bridal partyn asuja ollaan suunniteltu, samoin Se Täydellinen Hääbändi on vielä hakusessa. Ollaan todella hyvin aikataulussa, joten hääjärjestelyt eivät todellakaan stressikäyriä nosta.

Huomaan, miten kuulumiset on hyvin työ- ja ammattipainotteisia ja miten vähän aikaa on viime aikoina käyttänyt omaan rentoutumiseen tai sosialisoitumiseen, mukaviin asioihin. Helposti ajautuu sitku-kierteeseen; Sitku se tentti on ohi... Sitku oon aloittanut työt... Sitku fitness-kurssi on finaalissa... 100% suorittamistahan se on. En vaan osaa olla viemättä asioita eteenpäin ku siihen on mahdollisuus. Asiat vaivaa ja polttelee tekemättöminä liikaa, mutta unohtuuko itselle antaa credittiä silloin kun ne on hoidettu? Kun yhdestä pääsee, on toinen haaste edessä. Mulla on vielä pitkä lista asioita Things to do-listalla ja olen mennyt niin laput silmillä, etten edes tajunnut, että Suomen vierailuun on enää aikaa 3kk! <3 Lisää TTD-listalle; neuvottele loma töistä, bookkaa lennot, ÄLÄ suunnittele koko lomaa ihan täyteen tekemistä.

Ehkä tämä flunssa tulikin taas ihan "tarpeeseen" hidastamaan menoa. Vedän vähän henkeä ja huomenna pistetään absit tuleen pilateksen merkeissä! Mahtavaa viikkoa sinne lumen keskelle!

-S

Hääjorinoita

Nytpä avaan sanaisen arkkuni myös tulevien häiden suhteen, intoa riittää niin etten meinaa housuissani pysyä!

Oman näppituntuman mukaan Australiassa mennään naimisiin 1-2 vuotta kihlauksen jälkeen. Ainakaan lähipiirissä kihlautuneet parit eivät juuri ole viivytelleet häiden kanssa, Suomessa kun trendi tuntuu olevan ennemminkin kihloissa 5 vuotta ja tehdään muksut ja katellaan sitten. Tässä mielessä siis Australia on tietyllä tapaa vanhoillisempi. Mitään tyypillisiä Australialaisia häitä ei ole olemassa kun tyyli on hyvin vapaa ja erilaisista etnisistä taustoista johtuen häät voivat olla lähes mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. 

Olen itse ollut kolmissa aussihäissä, yksissä germaanihäissä sekä viisissä suomalaisissa häissä (sen verran vanhana että muistankin jotain). Omat häät tulevat olemaan maaliskuussa 2019 Australiassa! Juuri aikaisemmin ei rohjeta häitä järjestää, sillä maahanmuuton, töiden ja asumisjärjestelyjen selvittelyssä menee varmasti vielä paljon aikaa ja energiaa. Toinen erittäin tärkeä syy on kansainvälisten vieraiden pääsy juhlimaan kanssamme; haluamme  antaa mahdollisimman monelle vieraalle tarpeeksi varoitusaikaa; tänne kun ei kannata tulla vain viikonlopuksi. Harvoin Suomesta lähdetään maailman toiselle puolelle juhlimaan häitä ja jokainen, joka paikalle saapuu on jo nähnyt julmetusti vaivaa osallistuakseen. Ajankohtaa on yritetty miettiä monesta vinkkelistä; olisi kaunis keli muttei liian kuuma, ei mielellään trooppisia myrskyjä, milloin suomalaisilla ja ausseilla on lomat, milloin pyhäpäiviä ym. 

Haluamme häiden olevan etenkin ulkomaalaisille vieraillemme elämys; jotain sellaista mitä he eivät tulisi muuten kokemaan. Ausseista löytyy aivan luvattoman kauniita rantoja ja vihreitä kumpuilevia maakuntia viinitiloineen. Täällä on mieletön valikoima kaikkea häihin liittyvää, oli kyse sitten hääpukuliikkeistä tai tilpehöörikaupoista. Ravintolatarjonta ylittää myös mun mielikuvituksen rajat ja tarjolla on kaikkea mitä vain osaat pyytää. 

Isoin päätös on siis jo häiden osalta tehty; hääpaikka ja päivä on varattu. Kävimme kolmessa paikassa tutustumassa häiden näkökulmasta ja päädyimme varaamaan meille hyvinkin tutun paikan Royal National Parkissa. Mike on käynyt kansallispuistossa pienestä pitäen melomassa, rannalla ja patikoimassa ja yhdessäkin siellä ollaan käyty aina kun Sydneyssä olemme vierailleet. Seremonia tulee olemaan ulkona joen varrella ja hääjuhla ihanassa rustiikkisessa rakennuksessa. Koko paikassa on semmoinen juuri oikeanlainen vibe :) Ainoana jännitettävä asia onkin metsäpalot; kaksi viikkoa sitten kansallispuistossa oli iso puskapalo ja sen päivän hääjuhla saatiin pidettyä vain palokunnan ponnistelujen ansiosta. 

Pikkuhiljaa ideat ja häiden tyyli on muotoutunut mielissämme. Todellakaan kaikkia yksityiskohtia en vielä tiedä mutta ainakin itselläni on ollut hauskaa etsiä erilaisia ideoita ja vertailla persoonallisia ratkaisuja toteuttaa elämämme tärkeimmät juhlat! Kompromisseja ollaan jo jouduttu tekemään kun olen joutunut myöntämään ettei savukone häätanssin aikana sovi tyyliin, kansallispuistossa ei saa polttaa tähtisädetikkuja tai heitellä ruusun terälehtiä eikä mobiili gelatobaari mahdu budjettiin. Pähkinänkuoressa tyyli tulee olemaan rento, vähän boheemi + rustiikki sekä luonnonläheinen. Panostettavia kohteita on musiikki ja tietenkin ruoka!

Tähän mennessä olemme todella hienosti aikataulussa. Varattuina on hääpaikan lisäksi jo valokuvaaja, seremoniamuusikot ja hääpuku <3 Kukista ja stailauksesta, kampaajista ja meikkaajista sekä sormuksista on jo selkeä idea mutta tarjouskilpailu on vielä kesken. Bilebändi, bridal party asuineen, celebrant ja moni muu asia on vielä täysin hakusassa. Sydneyn alueella parhaat ammattilaiset bookataan todella aikaisin ja olen jo muutamalta kampaajalta saanut pahoitteluviestin, etteivät ole meidän päivänä käytettävissä. Hinnoilla ei myöskään ole kattoa kun puhutaan häistä. Keskivertohinta häille Australiassa on googlen mukaan 36 200AUD (n.23 000€), jonkun häälehden mukaan jopa 65 000AUD... Me pyritään tekemään järjestelyjä ja koristeluja myös itse, jotta ei jouduta kadulle kerjäämään näiden bileiden jälkeen. Hääpäiväksi valittiin perjantai, joka myös pudottaa monien palveluntuottajien hintoja. 

Seuraavan vuoden aikana saattaa jokunen hääaiheinen postaus tänne tulla kirjoitettua vaikka en täysin hääblogiksi tätä ole muuttamassa. Myöskään en halua kaikkea paljastaa, jotta vieraillemme jää yllätyksiä koettavaksi :)

Postauksen kuvat K&C upeista häistä viime lokakuulta Etelä-Australiasta, Barossan viinimaakunnasta. Tilalla on kuvattu myös McLeodin tyttäret tv-sarja, joten paikka oli todella kuvauksellinen. 

-S

R niin kuin rekisteröinti.

Aika avata työkuvioita tällä suunnalla! Tilanne on vielä hieman sekava ja valitettavasti ei vakiinnu vielä hetkeen, mutta vaikka unelmaduunia en vielä teekään, voin luultavasti parin vuoden päästä katsoa taaksepäin ja nauraa tälle elämää suuremmalle räpiköinnille mitä tällä hetkellä suoritan. Mikäli olet fysioterapeutti ja muuttamassa Ausseihin, tässä on hyvin realistinen kuva prosessista.

Teen tällä hetkellä kaksoiskamppailua; yritän saada samanaikaisesti sekä fysioterapeutin että kuntosali- / ryhmäliikuntaohjaajan paperit kuntoon. Fysioterapeutin rekisteröinti on tietenkin prioriteetti sen ollessa päätyöni. Jumppapirkkoiluun en ole käynyt mitään täällä hyväksyttävää peruskoulutusta, joten sen ammatin joudun ikäänkuin opiskelemaan alusta. Siitä tulossa oma juttunsa myöhemmin. 

Oletin näiden rekisteröintiprosessien olevan paljon helpompia ja nopeampia kuin ne todellisuudessa ovat. PÄÄÄM! Siinä tein ensimmäisen virheen. Selvitin Suomesta käsin perusteet fysioterapeutin ammattinimikkeen rekisteröinnille Ausseissa; Sisältää paperisotavaiheen, kirjallisen ja käytännön kokeen, maksaa 7000AUD. Helppo homma, aletaan sitten töihin kun maahan saavutaan! Myöhemmin tarkemmin asioita selvitellessäni huomasin, että olisin voinut tehdä 2/3 tästä prosessista jo Suomesta käsin, tosin olisin joutunut lentämään Lontooseen testejä varten. Rauhoittelin itseäni kuitenkin sillä, että olen tehnyt kahta työtä ja muuttanut maailman toiselle puolelle, en olisi pystynyt venymään enää tähän prosessiin ajautumatta burnoutiin. 

Ensimmäisen rekisteröinnin osuuden läpäistyäsi saat Interim Certificaten, jolla pystyt hakeutumaan töihin jo ennen kun saat täyden rekisteröinnin AHPRAlta (vastaa Suomen Valviraa). Tällöin voit tehdä töitä valvonnan alla (aiheesta lisää täällä). Yksityiset klinikat kuitenkin vaativat osittaista rekisteröintiä ja valitsin lähteä tälle polulle. 

Pieniä mutkia on ollut matkassa. Ensimmäinen este tielläni on ollut englannin kielen kokeet. Jos tutkintosi ei ole englannin kielinen, joudut todistamaan kielitaitosi valitsemallasi testillä. Lähdin tekemään IELTS Academic-testiä, josta AHPRA vaatii, että saat arvosanaksi 7 puhumisesta, kirjoittamisesta, kuuntelusta ja luetun ymmärtämisestä, parhaan arvosanan ollessa 9. Ensimmäisellä kierroksella reputin kirjoittamisen puolella arvosanalla. En ollut mikään neropatti englannissa enää lukiossa ja kirjoitin C:n. Luotin kuitenkin lähes viiden vuoden englanninkielisen parisuhteen kannattelevan taitojani ja sainkin muista osioista huippuhyvät arvosanat. Paikkasin kolhun saaneen itsetuntoni ja hain lisää tietoa testistä ja keinoista, joilla sen saisin läpi. Kuulin tapauksista, joissa kandidaatti on tehnyt IELTSin VIISI kertaa, aina reputtaen kirjoittais-osion. Se en tulisi olemaan minä. Kaksi viikkoa kirjoitin esseitä joka päivä ajastimen kanssa, Mike tarkisti ja antoi vinkkejä parantaa kirjoittamistani. Uusin testin viikko sitten ja edelleen odotan suurella jännityksellä tuloksia. 

Seuraava iso koitos onkin nyt siis kirjallinen koe on maaliskuun alussa. Siinä vastaan 120 monivalintakysymykseen 30 case-tapauksesta tietokoneella, kaksi minuuttia aikaa per kysymys. Vähintään 50% tulee saada oikein, enemmänkin mikäli kandidaattien taso on korkea. En stressannut tästä kokeesta aiemmin, sehän vaikuttaa helpolta ainakin vanhoihin kysymyksiin pohjaten, samoin kurssikaverini läpäisi sen ensi yrittämällä vuosia sitten.

Viikko sitten alkoi kuitenkin luotto koemenestykseen murentua, kun aloin saada sähköposteja muilta kandidaateilta. Suurin osa oli hyvin huolissaan kokeen läpäisystä ja apuja pyydettiin laajalti. Päädyin osaksi opiskelurinkiä, jolla on nyt sekä Facebook että WhatsApp-ryhmä sekä Skype-tapaamisia viikonloppuisin. Asioita kaivellessani enemmän päädyin myös liittymään mentor-porukkaan, joka koostuu vapaaehtoisista ulkomailta koulutuksensa saaneista fysioterapeuteista, jotka ovat siis menestyksekkäästi nyt Australian rekisterissä. 

Case kysymyksiä lueskellessani rupesi minunkin kurkkuani kuristaa. Osaan arvelin pystyväni vastaamaan helposti mutta osaa kysymyksistä en edes ymmärtänyt. Kysymyksiin verikaasuanalyyseistä, emäs-happotasapainon tuomista muutoksista ja teho-osaston piuhoissa olevasta potilaan mobilisoinnista en osannut vastata. Oliko meillä JAMKissa edes opeteltu niitä? Hämärä muistikuva on kystisen fibroosin tyhjennyshoidoista...ehkä... Hieman tullut kirottua, ettei näiden asioiden opiskelu juuri kiinnostanut ammattikorkeassa. Plus siitä on yli 5 vuotta! Monet asiat kuitattiin ajattelemalla, että "en tule tekemään sairaalassa/neuron alalla töitä, ei tarvitse muistaa näitä enää koulun jälkeen". Jepjep. 

Nyt alan hahmottaa mitä en osaa. Siitähän on hyvä lähteä liikkeelle, eikös? Sinänsä onni, ettei tammikuussa mulla ole juurikaan vuoroja sairaalalla, sillä kerkeän ainakin opiskella! On vaan tehtävä kurinpalautus itselle, liimattava perse penkkiin vaikka kuinka ulkona paistaisi aurinko ja alettava systemaattisesti lukea. Erityisesti hengitys- ja sydän fysioterapian faktojen koluaminen tuo varmasti helpotusta myös töissä. Uuden oppiminen on aina positiivista! Sitä yritän itselleni kovasti hokea vaikka kovalevy tuntuisi olevan kuinka täynnä uusia asioita :D 

En enää uskalla luottaa siihen, että tällä koulutuksella, tietämyksellä ja kokemuksella ratsastan tulevista koitoksista läpi liput liehuen. Täällä kilpailu on kovaa ja tulijoita riittää. Pelkällä hyvällä CV:llä tai suomalaisten maineella ei enää pärjää vaan on itse tehtävä paljon töitä. Mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä ja kaikesta on aina selvitettävä pienetkin yksityiskohdat. Ihan kuin olisin laivan kapteeni vierailla vesillä. Yritän parhaani mukaan väistellä karikoita ja ohjata laivan turvallisesti satamaan. 

Tämän vuoden tavoite on saada rekisteröinti päätökseen. Paineet on kovat mutta tiedän, että minulla on edellytykset saavuttaa tämä tavoite. Siispä pänttäämään! 

-S

Vuosikirje 2017

Perinteinen vuosikirje summaa menneen vuoden tapahtumat ja fiilikset. Siitä on hyvä ottaa opikseen ja muodostaa tavoitteita seuraavalle vuodelle. Tästä tarinasta tuli aikamoinen romaani, lähinnä koska 2017 oli niin suurien muutosten vuosi ja tapahtumarikas.

Sallan vuosi 2017

Vuosi vaihtui Helsingin Katajanokalla kaveriporukalla kun cocktailmekon päälle vedettiin toppavaatteet ja lähdettiin countdownin aikana juoksemaan ulos katsomaan ilotulituksia. Vuosi jakaantui selkesti kahteen puoliskoon; ennen ja jälkeen Australiaan muuton ja päättyi kaikkea muuta kuin toppavaatteissa.

Alkuvuodesta vietettiin tavallista työtätekevän pariskunnan arkea. Mike rykäisi yhden työmatkan New Yorkiin ja minä useamman reissun Keski-Suomeen. Saimme keväällä hostata pariin otteeseen vieraita ulkomailta kun Miken pikkusisko tuli Lontoosta juhlistamaan Miken 30v. synttäreitä ja ystävämme J&C saapuivat myös viikoksi Helsinkiin. Molempien kanssa nautimme talviurheilusta, oli se sitten laskettelua, luistelua tai avannossa uimista.

Koska tiesin Suomi-ajan olevan rajallinen, lähdin nyt tai ei koskaan -periaatteella toteuttamaan asioita, joita olin syystä tai toisesta lykännyt; ilmottauduin Valokuvauksen alkeet-kurssille sekä Beach Volley innokas tutustuja-kurssille. Molemmat olivat antoisia kursseja ja toivon pääseväni kehittämään taitojani näissä myöhemmin lisää. 

Päivien pidentyessä alkoi taas reissuhammasta kolottaa; Äidin kanssa otimme vauhtia taitoluistelun MM-kisoista, jonka jälkeen juhlisitimme Äidin pyöreitä vuosia Hollannissa. Pörräsimme Amsterdamin kanavilla, vierailimme Keukenhoffin puutarhassa, pyöräilimme pitkin Utrechtia ja sivistyimme Anne Frankin talossa. Kesän kynnyksellä reissasimme vielä Kuusamoon isäni mökille pitkäksi viikonlopuksi, jossa nautittiinkin yllättävän kesäisistä keleistä. Tämä oli plussaa, sillä muutoin koskenlasku Oulangassa olisi voinut olla aika hyytävä kokemus! Uusi kokemus oli myös patikoida riisitunturilla shortseissa ja topissa lumihangessa :D 

Työrintamalla opiskelin suoravastaanottoa läpi kevään (akuuttia fysioterapiaa, jossa asiakas tulee sairaanhoitajan arviosta suoraan fyssarille lääkärin sijaan). Mukavia uusia tuulia toi myös lisääntynyt opiskelijoiden ohjaus, perhevalmennuksien pitäminen sekä Liikkuva lapsi ja nuori-koulutus Jyväskylässä ja sitä myötä asiakkaiden keski-iän laskeminen. Kuitenkin minua painoi ja stressasi tuleva Australiaan muutto ja lopulta irtisanoutumisen kynnyksellä sainkin sairastella useammankin flunssan, luultavasti kropan vastalauseena kaikelle salailulle. 

Koska reissuja oli useita tälle kesälle, vietimme kaupunkijuhannuksen Miken kanssa ihan kaksistaan. Nautimme hiljentyvästä Helsingistä ja viimeisistä hetkistä yhdessä Ruoholahden kämpässä. Kotihiireilyn jälkeen kesäloman maistiaisretkenä toimi Göteborgin visiitti ystäviemme kanssa; idyllistä kesäilyä puutalokortteleissa, sukulaisten tapaamista Lisebergin vuoristoradoissa ja  kirsikkana kakun päällä Coldplayn keikka tädellä stadionilla (tähän semmoinen sydänsilmillä varusteltu emoji)! 

Kotiin päästyämme Mike pakkasi laukkunsa ja lähti työmatkalle Nykiin toistamiseen, tällä kertaa kolmeksi viikoksi. Sehän tarkoitti sitä, että minä paketoin kämpän ja konmaroisin omaisuuden, muuttoonhan oli juuri se kolme viikkoa! Tiesin, että 90% omaisuudestani ei mahtuisi mukaan, joten torininjailin, kirpparoin ja annoin pois suurimman osan tavaroistani ja vaatteistani. 50kg tavaraa lähetin etukäteen Sydneyyn lentorahtina. Aika homma, mutta myös jollain lailla puhdistavaa luopua materiasta.

Työt EasyFit Lauttasaaressa olivat jatkuneet 2-3 iltaa viikossa tahdilla ja nautin ohjaamisesta todella paljon. Asiakasmäärät pysyivät tunneillani todella korkealla, mikä motivoi kehittymään ohjaajana entisestään. Mikä tärkeintä, meillä muodostui salilla todella hyvä ilmapiiri ja tutustuin moneen todella hyvään tyyppiin kevään ja kesän aikana. Heinäkuussa järjestettiin "jäähyväisjumpat" ja läksiäiset asiakkaiden ja henkilökunnan kesken. Harmitti lähteä juuri kun kaikki alkoi rullaamaan niin hienosti! 

Viimeiset heinäkuun viikot vilahtivat ohi bailatessa Berttojen kanssa Jyväskylässä, tanssiessa kavereiden kanssa Hernesaaren rannassa keikoilla, sushitellessa upeiden työkavereiden kanssa ja veneillen saaristossa EasyFit-ystävien seurassa. Nautin kyllä niin täysillä, ihan kuin Helsinki olisi näyttänyt parastaan juuri kun olimme lähtökuopissa. Heinäkuun lopussa pakkasimme kassimme autoon ja muutimme Ruoholahdesta väliaikaisesti Puuppolaan äidilleni.

Kiertelimme Espanjaa ja Portugalia kolme viikkoa vuokra-autolla, busseilla ja junilla. 50% reissusta oli etukäteen suunniteltua ja majoitukset varattu, loput päätökset teimme tien päällä. Aloitimme kiehuvasta mutta niin kauniista Sevillasta, viilennyimme Atlantin kuohuissa Lagosissa ja ihastelimme nähtävyyksiä ja kulttuuria Lissabonissa. 

Reissun paras vuorokausi alkoi Benfican futispelistä, joka johti meidät Lissabonin mielettömään yöelämään. Aamulla lähdettiin road tripille ja monien sattumuksien kautta päädyimme yöksi Nazareen, korkealle paikalle merinäköalalle. Saavuimme auringonlaskun aikaan ja lähdimme sitä ihailemaan. Loppu onkin historiaa kun Mike polvistui, pyysi minua vaimokseen ja minä sanoin kyllä <3 Ilta oli täydellinen ja olimme onnemme kukkuloilla. Kaikki oli tuona päivänä vain spontaanisti loksahtanut kohdilleen vaikka Mike ei ollut sitä tippaakaan suunnitellut. 

Syyskuussa koitti lähdön hetki. Vaikka siihen oli kuinka pitkään valmistautunut, ei jäähyväisten sanominen tullut yhtään helpommaksi. Riipaisevinta mitä olen kokenut. 

Sydneyssä majoituimme Miken vanhemmille isoon omakotitaloon vihreään lähiöön, n. 30km päähän keskustasta. Paljon on ollut opeteltavaa, kaikkea käärmeen häädöstä ajamiseen vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Tämän puolen suku otti meidät iloisesti vastaan ja on ollut siitä lähtien suurena apuna elämän rakentamisessa täällä. Saimme viimein myös tavata Miken 3kk vanhan siskontyttären, jonka kanssa touhuilu on jo nyt suunnattoman hauskaa. Lokakuussa juhlimme pitkän kaavan kautta Miken serkun K+C upeita häitä Adelaidessa, joissa Mike toimi bestmanina.

Fysioterapeutin ammatipätevyyden saamiseksi aloitin samoin tein rekisteröintiprosessin, jossa 1/3 vaihe on lähettää n. miljoona erilaista dokumenttia. Heti tämän klaarattuani aloin etsiä töitä ja löysinkin nopeasti kaksi sopivaa työpaikkaa. Aloitin työt joulukuun alussa yksityisessä sairaalassa fysioterapeuttien tiimissä avustavana fysioterapeuttina casuaalina, eli tarvittaessa kutsuttavana. Ryhmäliikuntaohjaajan työn kuvittelin olevan helpompi aloittaa mutta sain kuulla, ettei kokemuksestani Suomessa olisi juurikaan hyötyä ja joutuisin hankkimaan pätevyyden Ausseista ennen kuin minua voisi palkata. Aloitin siis myös Fitness Cert 3-online opinnot, jotka voi tehdä omassa tahdissa kahden vuoden sisällä. 

Kihlajaisia emme Suomessa kerenneet pitää, mutta täällä niitä juhlistettiin sitte senkin edestä kaksissa eri kihlajaisissa; pidimme juhlat erikseen sukulaisille ja kavereille, molemmat täällä puutarhassa. Pirskeet oli myös hyvä syy kustua kaikki ystävät koolle 3,5 vuoden Suomessa asumisen jälkeen. 
Hääsuunnitelmat etenivät sitä tahtia kun jaksoin tarjontaa tutkia ja vuoden viimeisinä päivinä varasimmekin hääpaikkamme maaliskuulle 2019!

6.12 oli hieno päivä kaikille suomalaisille ja yritimme myös täällä sitä parhaamme mukaan juhlia. Minulle tuo päivä lähinnä laukaisi koti-ikävän. Jouluksi saimme ihanaa seuraa kun M&J Tampereelta ja Milla Canberrasta saapui viettämään sitä kanssamme. Menoa ja meininkiä ei puuttunut meidän suhatessa kanoottiretkillä, biitsillä tai keittiössä valmistamassa suomalaisia jouluruokia. Vaikka lunta ei ollutkaan ja lämpömittarissa oli lähemmäs 30 astetta jouluaattoma, oli Joulu kuitenkin virkistävän erilainen. Uutta vuotta juhlistimme samalla porukalla kaverin luona cityssä, josta näki sivusta Sydneyn massiiviset ilotulitukset. 

Kaiken kaikkiaan 2017 oli massiivinen vuosi. Matkustin neljään eri maahan ja muutin toiselle puolelle maailmaa 5.5 miljoonan asukkaan Suomesta 5 miljoonan asukkaan Sydneyyn. Kaikki tavat, sosiaaliset ympyrät, työ, ammattipätevyys, koti... näillä osa-alueilla tunsin edistyneeni vuoden ekalla puoliskolla mutta kaikki täytyy nyt rakentaa ja opetella uudestaan. Näen tässä kuitenkin valtavan mahdollisuuden rakentaa elämästä juuri sellaista kun on haaveillut. 

2018 minulla on suuret tavoitteet: Saada fysioterapeutin rekisteröinti päätökseen ja ostaa oma koti. Näitä unelmia kohti joka päivä!

-S